Kuten jo saatoit aikaisemmin huomata, kerroin opiskelevani matkailualaa. Jotain päivänä haluaisin olla oikeasti hotellin johtajana tai ainakin tehdä jotain mikä liittyisi vahvasti hotelleihin. Tämä hostellin ylläpitäminen on sellaista että koen sen vain hyväksi asiaksi ja jossain vaiheessa haluan toteuttaa omaa unelmaani, on se sitten Suomessa ja Helsingissä, tai vaikkapa Aruballa tai Keniassa.

Maailma on täynnä toinen toistaan hullumpia hotelleja, sen te tiedätte varmasti. Ja mikäpä siinä, hotellien määrä on maailmassa todella iso. Monessako ihmeellisestä hotellissa sinä olet vieraillut? 10 hyvää ja erikoista hotellia löytyvät esimerkiksi tältä Youtube-videolta, jossa esitellään 10 melkoisen pähkähullua ideaa. Kaunista ja samalla aika erikoista. Ykkösenä on minulle tuttu igluhotelli, joka on todella mahtava paikka. Balancing Barn Englannissa on myös upea kokonaisuus.

Itse olen vieraillut myös 8. kohteessa eli Kenian Kiraffihotellissa. Joskus tekisi mieli käydä koirahotellissa Idahossa, tai ainakin vain ihan paikan päällä toteamassa että sellainen on olemassa. Entä oletko käynyt La Villa Hamsterissa Ranskassa? En minäkään. Kuvat näyttävät kyllä jännälle.

Yksi haaveistani on ollut perustaa samanlainen hotelli Suomeen, mikä on esittelyssä videolla numero 5. Upeita pieniä pikku hotellikomplekseja, niitähän mahtuisi tänne asuntooni vaikka kuinka monta! Grand Canyonilla olenkin käynyt, mutta tuo videossa esiintyvä hotelli on kyllä jäänyt kokematta ja näkemättä. Mutta ehkä joskus.

Hollannin Capsule Hotel taitaa olla sieltä pommivarmimmasta päästä, tuskin edes ydinpommi herättää sieltä. Latvian entinen vankilahotelli on melkoisen hullu, meillä täällä Suomessakin on toki omansa, Katajanokan Best Western on nimenomaan entinen vankila. Ykkösenä listalla on Fijillä sijaitseva hotelli, jossa nukutaan veden alla. En tiedä voisinko tuolla nukkua, toki pienet päiväunet siellä voisin ottaa.

Melkoisen monessa hotellissa on maailmanmatkojen aikana tullut vierailtua, mutta nyt olen keskittynyt lähinnä sohvasurffaukseen ja hakenut uusia tuulia sen puolelta. Pari reissua on jo odottamassa ja talvella lähden kiertämään Jenkkejä kahdeksi viikoksi ja sieltä siirryn Kanadaan vielä viikoksi. Majoitukset ovat pääosin varattu jo ja matkalla tapaan useita vieraita jotka ovat siis Hostel Sofiassa vierailleet myös. Tuskin maltan odottaa reissua ja reissun alkuun ei ole enää pitkä aika. Tuolla välin Hostel Sofia on toki toiminnassa ja siskoni tulee hoitamaan tuota hostellitoimintaa ja sohvasurffausta siksi ajaksi. Voi kuinka mukavaa!

Hotelleja on moneen lähtöön ja tärkeimpänä juttuna pidän sitä, että hotellin sijainti, tunnelma ja sänky ovat hyviä. Muillakin asioilla on tietenkin väliä, mutta jos nämä kolme asiaa ovat reilassa niin ollaan todella lähellä täydellistä hotellia. Voi olla että olen vähään tyytyväinen, mutta jokainen taaplaa omalla tavallaan. Ja jos mahdollisesti joku näistä kolmesta ontuu ja muuten on hyvä hotelli, se voi olla siltikin hyvä hotelli vaikka sänky ei olisikaan niin hyvä. Hostelli Sofia onkin solminut lähimaastossa sijaitsevan sänkykaupan kanssa yhteistyösopimuksen, jonka avulla saamme aina puolen vuoden välein asuntoon uusimmat tuotteet, vähän niin kuin testiin. Käyttäjät saavat sitten jättää palautetta ja tämä onkin erinomainen tapa saada tietoa erilaisten ihmisten nukkumistottumuksista.

Sen tiedän jo nyt, että omassa hotellissani tulee olemaan erittäin hyvät sängyt, tunnelmaltaan se tulee olemaan varsin tunnelmallinen ja sijainti tulee olemaan se kaikkein tärkein. Minulla on olemassa jo tietty visio tästä kaikesta, mutta jaan sen teidän kanssanne ehkä tuossa hieman myöhemmin. Tulette varmasti pitämään aiheesta! Siihen saakka, olette kaikki tervetulleita Hostelli Sofiaan ja nauttimaan palasesta rauhaa keskellä Helsinkiä.